Jumalan siunausta puusavottaan
Voisiko asiat olla paremmin, on taas kesä! Kesän heleä vihreys suorastaan pursuaa kaikista kasveista ja aurinko kipuaa korkealle taivaan kannelle antaen valoaan lähes koko yön. Elämme suomalaisen parasta aikaa.
Tosin ihan vailla huolen häivää ei voi olla kesälläkään. Viimeistään näihin aikoihin olisi hyvä olla kuivumassa ensi talven polttopuut. Aikamoinen taisto se on taas tänäkin vuonna halkojen kanssa. Ennen kuin klapit ovat kauniissa kasassa liiterissä, on edessä monen moninaista vaihetta.
Ensiksi puiden kaato. Kunhan saha toimii ja on terässä, niin tämä on oikeastaan se helpoin vaihe tai ainakin vähiten työläin. Kaatokolo kohdilleen ja sitten menoksi. Muutaman melko yksinkertaisen teknisen yksityiskohdan kun opettelee, niin puun kaataminen kyllä onnistuu lähes kaikilta. Puun kaadossa maltti ja ajatus säästävät sielua ahdistukselta ja manaukselta.
Puun karsiminen on sekin varsin kelpo hommaa. Mielellään karsii oksia siten, että puunrunko on aina sahaajan ja sahan välissä niin ei satu haavereita. Reilusti vain latva poikki, kun runko alkaa oheta, niin säästyy paljolta vaivalta ja mieliharmilta, kun ei tarvitse ihan joka risua kerätä erikseen vaan voi raahata ne latvuksen mukana.
Mutta, se risujen raahaaminen. Se kyllä sylettää, ja niitä tulee paljon. Lopulta pohtii, että mihin ihmeeseen
kaikki risut saa edes tungettua, kun kasa vain kohoaa ja kohoaa. Risut eivät tunnu loppuvan ikinä, vaikka niitä kuinka raahaisi yhä vain kasvavaan kasaan. Ikävää hommaa kaikin puolin.
Kun niin onnelliseen tilanteeseen on päässyt, että kaadetut puut ovat pölkkyinä ja risut piilotettu navetan taakse jättimäiseksi kasaksi, alkaa paras homma eli puiden pilkkominen tai ainakin voisi alkaa.
Jos pölkyt ovat vähän liian pitkiä halkomakoneeseen, niin harmituksen määrää on vaikea kuvaille. Komeat 54-senttiset pölkyt on joko sahattava puoliksi tai sitten tartuttava lekaan, kiilaan ja kirveeseen. Valitsin
jälkimmäisen vaihtoehdon. En suostu antamaan periksi tässä asiassa, jos kerran uuniin mahtuu se 60 cm pitkä halko, niin sinne tehdään pitkiä klapeja. Jonninjoutavaa itsepäisyyttä, enkä edes tiedä miksi
tämä asia on juuri tänä vuonna minulle erityinen kynnyskysymys, josta en halua joustaa, mutta se on. Toivotaan, että hallitusneuvotteluissa kenelläkään ei ole näin merkittävää ja suurta syytä pitää kiinni
omista kynnyskysymyksistään.
Kesähelteessä, kun paukuttaa lekalla ja kiilalla pihakoivun jättimäistä, oksaista runkoa haloiksi, niin voisi
luulla, että rukoukset jäävät ilman vastausta, mutta ei, lopulta puu antaa periksi ja halkeaa. Ei haittaa, vaikka homma on raskasta ja hiki valuu noroina pitkin kasvoja, kiitän Luojaa työn lahjasta ja siitä nautinnosta, kun saa nähdä oman työnsä tuloksen. Kesä on juuri nyt kukkeimmillaan, mutta silti jo melkein toivoo, että olisi talvi ja saisi ylpeänä yksi kerrallaan asetella itse tehdyt, kauniit, PITKÄT koivuhalot uuniin ja käpertyä sohvan kulmaan nauttimaan niiden lämmöstä.
Pellonreunalta kaikille voimia ja Jumalan siunausta puusavottaan<3
Soile-pappi PS. Kun sahaatte, muistakaa suojavarusteet!
